virtuaalitalli - a sim-game stable

INFERNAL ELITE SIN
* k. 29.09.2007


klikkaamalla näet kuvan oikeassa koossaan

rotu: anglotrakehner
sukupuoli: ori
syntynyt: 04.10.2005 VHKR
kuollut: 29.09.2007
säkäkorkeus: 169cm
väri: mustanruunikko
merkit: vej rv vko mtj psk vko
omistaja: Kerppa, Poem's Warmbloods
kasvattaja: Evergrey
ex-omistaja: XeX
koulutus: Ko Vaativa A, Re 90

LUONNE

Veeti osaa olla välillä rasittavankin orimainen tapaus, lisäksi siitä kuultaa paljon lävitse tuo puoliksi täysiverinen taustakin. Veetistä näkee sen, että se on mielellään yhteistyössä ihmisten kanssa, mutta välillä vain on pakko päästä hieman purkamaan paineita - ja jos Veeti ei pääse vähintään kerran viikossa reippaalle maastolenkille ja mielellään myös isoon laiduntarhaan purkamaan menohalujansa, alkaa se käymään hankalaksikin käsitellä, eikä siinä vaiheessa enää hirveästi komennot auta. Kuitenkin kunhan pojan liikkumisentarpeesta on huolehdittu asiaankuuluvasti, se osaa käyttäytyä herrasmiesmäisesti, kuitenkin aika-ajoin muistuttaen siitä, että se tosiaan on ori, ja että sitä tulee myös käsitellä niin, että koska vain voi tapahtua.

Hoitaessa Veeti saattaa olla kovinkin rauhaton, jos se joutuu seisomaan paljon yksikseen, ja jos hoitoaika pitkittyy suhteettomasti. Noin muuten Veeti on peruskiltti ja ihan maltillinenkin, kunhan sitä ei härnätä ylimääräisesti tammoilla tai muuten. Poika meinaat on kova hinkumaan jokaisen tamman perään, ja se osaa huutaa korvia vihlovasti, nojata ketjuja vasten ja heittää niin päätänsä kuin etustaankin. Useimmiten pojalle toimii terävä kertakäsky, mutta välillä täytyy hieman muistuttaakin siitä, että kukas se nyt olikaan pomo - useimmiten jätkä myös sen ymmärtää, mutta välillä on myös niitä päiviä, kun Veetillä keittää päässä vähän liikaakin ja tekisi mieli vain mennä täyttä vauhtia eteenpäin käskyistä välittämättä. Mistään toimenpiteistä ei jätkä pulttia onneksi ota, kaikki siistimiset, klippaamiset, kengitykset ja jopa eläinlääkärin toimenpiteet on menneet varsin kivuttomasti ohitse - vaikka Veetikin on onnistunut itsensä repimään pariinkin otteeseen tarhassa riekkuessaan niin, että on jouduttu tikkaamaan.

Ratsuna Veeti on reipas ja vastaanottavainen, sillä on paljon piiloenergiaa, jota se välillä käyttää pörhistelyyn, välillä muuten vain kuumenemiseen. Pojan askellajit ovat melko hyvät, ravi tosin on kouluhevosmaisesti isoa ja hieman pompottavaa, mutta siihenkin kun vain tottuu, ei ongelmia pitäisi olla. Veetin kanssa täytyy aina olla tarkkana sen suhteen, ettei tee ehdoin tahdoin mitään hurjan kuumentavia sarjoja pitkään ja hartaasti, vaan muistaa välillä rauhoittaa pojan hieman kevyemmällä työskentelyllä, eteen-alas-ratsastamalla. Jätkän bravuureita on ehdottomasti askellajien muuntelu - lisäykset ja toisaalta sitten myös kokoamiset ovat näyttäviä. Pojan kanssa treenataan kokoajan myös uusia juttuja, ja katsotaan, pääsisikö se elämänsä aikana vieläkin vaativampiin luokkiin kisailemaan - edellytyksiä kun löytyy.

JÄLKIKASVU
>> 13.11.2005 t. Elyan, e. Classic Anastasia
>> 05.03.2007 o. Poem's Ipanema, e. Astau de Poemé
>> 12.08.2007 o. Poem's Dictator, e. Revania SIN
>> 14.11.2007 t. Poem's Hilda, e. Himayalan de Poemé

KILPAILUMENESTYS
>> entisellä omistajalla kisatut:
>> 02.11.2005 KRJ FSRa, Helppo B, 48/50
>> 02.11. KRJ FSRa, Helppo A, 33/50
>> 03.11. KRJ Rusviest, Vaativa A, 5/30
>> 03.11. ERJ Nerian, 70cm, 28/40
>> 03.11. KRJ Rusviest, Helppo A, 8/30
>> 08.11. KRJ Whisper Stud, Helppo B, 6/25
>> 08.11. KRJ Whisper Stud, Helppo A, 23/25

>> 09.10. Ionic, Vaativa A, 33/37
>> 30.10. KK Arcana, Vaativa A, 1/18




klikkaamalla näet kuvan oikeassa koossaan

SUKUTAULU

isä:
Lawrence JFL xx
ii. Touchdown JFL xx iii. Downey Junior JFL xx
iie. Richester Lady JFL xx
ie. Jicked JFL xx iei. Jealousy JFL xx
iee. Lorlene JFL xx
emä:
Waldnymphe
ei. Wallen II eii. Hero Mon
eie. Ibenna
ee. Nymphador eei. Waldmeister
eee. Corinne

Eliten isä on englantilainen täysiverinen Lawrence JFL xx, joka on juossut vain laukkoja. Se ei ole ollut muussa ratsukäytössä. Luulenpa että Elite on perinyt isältään vähän laukkahevosen taitoja, nimittäin vauhti on kovaa ja askelkin sen näköistä ainakin esteradalla. Väriltään Lawrence on ruunikko ja häneltä löytyy matala vuohissukka vasemmasta takajalastaan. Kooltaan Lawrence on iso, 169-senttinen. Lawrence palkittiin Laukkajaoksen laatuarvostelussa LJ-K II palkinnolle 65 pisteellä. Eliten isänisä Touchdown JFL xx saavutti lyhyellä laukkaurallaan useita voittoja ja sijoituksia. Eliten isänemä on kilpaillut useammankin startin, mutta saavuttanut vain pari voittoa ja muutamia sijoituksia. Eliten emä Waldnymphe on saksalaista huippulaatua. Waldnymphella on vasta tulevaisuus edessä päin, joten tammasta odotetaan vielä paljon. Eliten emänisä Wallen II, on ison siittolan yksi tärkeimmistä jalostusoreista ja Wallen II on eriomainen kouluperiyttäjä. Waldnumphen suku on todella ihaltavaa, kaikki hevoset taitavat kouluratsastuksen vaativia luokkia, ja jokaisella on mahtava luonne.


© ulkoasu & tekstit >> Kerppa, kuvat >> Equiros