|
|
|
|
- kasv. Siittola Quiero
- Ko Vaativa B, Re 130
|

Nyt aikuisena Eini on kyllä ehkä minimaalisesti rauhoittunut, yhä vieläkin se tykkää laitumella painella tukka putkella ja häiritsee kovasti johtajatamman työtä yrittäessään villitä muuta laumaa mukaan kisailemaan. Eini tuntuu olevan varsoille yksi lempileikkikavereista, ja Eini kuvitteleekin olevansa jokaiselle varsalle vara-emänä.. se hoivaa kaikkia antaumuksella, mutta tuuppii niitä myös omien emiensä luokse silloin, kun oma varsa tulee kinuamaan huomiota. Eini on siis erittäin sosiaalinen, se on myös tammojen keskuudessa suosittu, sillä aina kun se vain rauhoittuu aloilleen, näkee sen heti jonkun kanssa rapsuttelemassa toisiaan. Ainut vika tammassa on se, että se pitää aina raahata kesäisinkin yöksi sisälle, koska se meinaa laitumella ollessaan laihtua kovasti paljon, kun unohtaa melkein syödä tehdessään kokoajan jotakin muuta.
Hoidettaessa Eini malttaa juuri ja juuri seistä paikoillaan, mutta siitä näkee kyllä, että mieli tekisi liikkumaan - korvat liikkuvat kokoajan ja pää kääntyilee pienenkin äänen perässä. Kovin kauaa ei tammaa kannatakkaan alkaa hinkuttamaan, koska se äkkiä tylsistyy ja alkaa sitten kuopimaan aivan kamalasti vuorotellen kummallakin etusellaan. Einiä täytyykin pidempiaikaisten hoitotoimenpiteiden aikana komentaa kovasti, tai se ei muuten meinaa ollenkaan pysyä nahoissaan. Taluttaessa tamma harppoo hurjia askeleita, ja sitä täytyy kokoajan olla rauhoittelemassa, ettei vain lennä perässä tamman lähtiessä menemään. Koska suurena tammana Eini on kyllä myös erittäin voimakas ja välillä voimakastahtoinen olemus pääsee valloilleen ja Eini vain jyrää. Joten ketjunaru suuhun taluttaessa - varsinkin laitumelle vietäessä!
Ratsuna Eini on yllätys-yllätys kyllä reipas menijä, se kävelee niin kauhiata vauhtia ja isoilla askelilla, että maastoillessa muut hevoset eivät pysy ollenkaan perässä! Kentällä askel on ehkä hieman lyhyempää, mutta silti hyvin pitkälti pidempää kuin normaalihevosella, Einin kanssa onkin tavattoman helppoa esittää keski- ja lisättyjä askellajeja, koska ne tulevat tammalta niin luonnollisesti. Einillä on hieman ongelmia tasapainonsa kanssa, jos se yrittää mennä kovinkin lujaa, ja ratsastajan täytyy välillä vähän auttaa sitä tasapainoittamalla tammaa. Eini on helppo hevonen ratsastaa peräänantoon ja se on erittäin halukas tekemään kaiken pyydetyn ja tykkää opetella välillä uusiakin asioita. Se on myös kokoonsa nähden erittäin ketterä, vaikkakin välillä innostuessaan meinaa seota omiin jalkoihinsa.
Eini on luotettava hevonen, maastoon sen kanssa voi päästää kenet tahansa, sillä se kyllä uskoo ohjasotteita aivan hyvin, vaikka tutuille ratsastajille se yrittää välillä pistää vähän hanttiin kun haluaisi vain painaltaa. Koulua vääntäessä tammalla on aina kieli keskellä suuta, se on erittäin hieno laukanvaihdoissa ja lisäyksissä, mutta kokoaminen on sille hieman vaikeampaa. Vaikka tarvitaanhan laukanvaihdoissakin jo kokoamista, mutta varsinaisesti lyhyillä askelilla, korkeassa muodossa liikkuminen tuottaa vielä hieman vaikeuksia.. lyhytkestoisesti se vielä jaksaa kulkea niin, ja tämäkin kunto kokoajan paranee, odotan tämän tamman kyvyiltä niin koulu- kuin estepuolellakin vielä vaikka mitä! Esteillä tamma voi olla hieman kömpelö välillä, ellei ratsastaja pidä turpaa ylhäällä, mutta kun nenän saa hilattua ylös, menee Eini uskaliaasti yli ihan mistä vain esteestä niin radalla kuin maastossakin, minkä sille ikinä näyttääkään. Tamman ainoa heikkous rataesteillä on se, ettei se voi tehdä "piruettikäännöksiä", vaan se tarvitsee hieman enemmän aikaa kääntymiseen, mutta toisaalta, aikaa saadaan taas kiinni sillä, että tamma on niin kauhian nopea.

18.03.2007 KeRJ FSRa, Ko Vaativa B/Re 125/Me 120, 2/30
24.03.2007 KRJ Brideyard, Vaativa B, 8/263
10.10.2007 KERJ Mörkövaara, CCI/CIC**, 8/27
11.10.2007 KERJ Okeanos, CCI/CIC***, 12/23
20.10.2007 KERJ Southern E Arabs, CCI/CIC***, 17/22
21.10.2007 KERJ Midgårds WB, CCI/CIC***, 30/32
02.11.2007 KERJ Affton Park, CCI/CIC****, 6/22
05.11.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, CCI/CIC***, 10/17
10.11.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, Pitkä CCI/CIC***, 7/18
15.11.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, CCI/CIC***, 20/24
20.11.2007 KERJ Koulutuskeskus Tumpela, CCI/CIC***, 14/27
24.11.2007 KERJ Oriasema Daftomor, CCI/CIC***, 12/18
01.12.2007 KERJ Puomila, CCI/CIC***, 15/30
03.12.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, Pitkä CCI/CIC****, 15/21
06.12.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, CCI/CIC****, 18/18
18.12.2007 KERJ Affton Park, CCI/CIC***, 18/19
21.12.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, CIC/CCI****, 16/31
25.12.2007 KERJ Kiaisas, CCI/CIC***, 11/38
02.01.2008 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, CCI/CIC****, 10/16
06.01.2008 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, CCI/CIC****, 11/21
10.01.2008 KERJ Taija S./Emdeller, CCI/CIC****, 14/35
12.01.2008 KERJ FSRa, CCI/CIC***, 18/27
01.05.2008 KERJ Hallanvaara, CCI/CIC****, 18/20
02.06.2008 KERJ KaRa, CCI/CIC****, 1/30
08.-10.06.2008 KERJ Okeanos, Pitkä CCI/CIC****, 12/31
10.-12.06.2008 KERJ Okeanos, Pitkä CCI/CIC****, 3/30
12.06.2008 KERJ Aurore Vallée, CCI/CIC***, 5/20

11.03.2007 tamma Quiero's Loving xx, i. Quiero's Getto xx
17.02.2008 ori Quiero's Stormrider xx, i. Quiero's Hurricane xx

isä: Quiero's Get Over It xx
|
isänisä: Laakson Tambourin xx
|
isänisänisä: -
|
isänisänemä: -
|
isänemä: Dream Weaver xx
|
isänemänisä: -
|
isänemänemä: -
|
emä: North Bell xx
|
emänisä: Danzing xx
|
emänisänisä: Northern Dancer xx
|
emänisänemä: Pas de Nom xx
|
emänemä: Athyka xx
|
emänemänisä: Secretariat xx
|
emänemänemä: Princesse Kathy xx
|
|