|
- akhal-teke tamma
- s. 12.06.2007 VHKR
- VH-29296
|
|
- kasv. Gelb
- Ko Helppo A, Re 150
|

Faina on yleisluonteeltaan rauhallinen ja se on kovin tarkka siitä, että "hänen" laumassaan säilyy sopu. Faina toimii vähänniinkuin laumanjohtajan pienenä apulaisena, joka käy aina vähän kiukuttelemassa kinasteleville kavereille - ja yleensä kinastelu loppuu siihen kun Faina käy luomassa yhden merkitsevän katseen. Tammalle ei seura ole tarhaillessa välttämätöntä, mutta heti kun se pääsee laiduntarhoihin on siellä pakko olla kavereita, ja onneksi siellä nyt aina onkin vähintään seitsemän hevosen poppoo kerrallaan! Faina meinaat tilavassa paikassa tarvitsee sitä lauman tukea ja turvaa, joka on tietenkin ihan ymmärrettävää.
Hoitaessa Faina on useimmiten perusrauhallinen kapistus, mutta aina se on valppaana kuuntelemassa tallin tapahtumia. Ikinä ei tammaa pidä sitoa edestä kiinni, sillä tällöin se saa yleensä vetopaniikkikohtauksen - joskus tullut sille nuorempana kun entinen omistaja ollut vähemmän valppaana. Mutta onneksi tamman voi silti vallan mainiosti pistää kahdelta puolelta kiinni, jolloin se on tyynen rauhallinen. Vatsan alta Faina on kovin herkkä, ja sieltä ei ylimääräistä kannata hinkata, ainoastaan sen verran, ettei nyt ihan kurainen ole..
Faina on ihan mukiinmenevä taluttaessa, välillä saattaa tosin hieman jyräillä ruokaa nähdessään ("raskaanpuoleisena" tekkenä tamma on myös omaksunut erinomaisen ruokahalun..), varsinkin kuusenoksat ja kevään ensiruoho saavat usein tämmöisen reaktion aikaan. Tosin ihminen, jota tamma on oppinut kunnioittamaan, saa yleensä ryntäyksen loppumaan terävällä huudahtuksella. Lastatessa kannattaa tamma tuoda paikalle vasta kun kuljetusauton silta on laskettu, sillä Faina hieman vieroksuu senlaatuisia kovia tömäyksiä. Muuten Faina onkin helppo lastattava, kunhan muistaa sen, että autossakin sen laittaa kahdelta puolelta kiinni!
Faina on opetettu hyvin ratsuksi, ja se sopii niin aloittelijoille kuin kokeneemmillekin - se tietää, että hiemankin epävarman kanssa täytyy olla kiltti ja rauhallinen, ja että varmalle ratsastajalle voi halutessaan vähän oikutellakin. Tosin Faina on melkoisen yhteistyöhaluinen, ja yleensä ongelmia on tullut vain uusien asioiden opettelussa kun tamma menee hieman ymmälleen siitä, mitä sen pitäisi tarkkaanottaen tehdä. Faina suoriutuu hyvin jopa helppo a-tasoisista koululuokista, osittain ehkä sen takia, että tukevana tekkenä se on enemmän tuomareiden mieleen kuin normaalit kevyet ja matalarunkoiset lajitoverinsa.
Liikettähän Fainalta löytyy, mutta siihen tarvitaan kokenut ratsastaja ja muutaman kuukauden yhteistyö ennenkuin Faina viitsii alkaa oikeasti menemään kunnolla ja esittämään liikkensä sellaisinaan, kuin ne parhaillaan ovat. Fainasta löytyy myös aimoannos rämäpäätä, ja se on erittäin rohkea hyppääjä, eikä vielä ole tullut sellaista estettä vastaan, jonka ylitse ei olisi tamma mennyt! Fainan kanssa varmaankin suunnataankin kenttäradoille, siellä se saa parhaiten esitellä kykyjään niin este-, koulu- kuin maastoratsunakin.

30.10.2007 ERJ Tsubasa, 150cm, 25/39
31.10.2007 ERJ NK Riders, 150cm, 28/60
02.11.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 1/40
05.11.2007 ERJ Dromerig Sporthorses, 150cm, 23/50
07.11.2007 ERJ Elegant Estate, 140-150cm, 29/32
08.11.2007 ERJ Dromerig Sporthorses, 150cm, 37/50
08.11.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 21/38
10.11.2007 ERJ Yeneva, 130-140cm, 10/83
12.11.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 2/43
13.11.2007 ERJ Oikutteleva, 150cm, 4/33
21.11.2007 ERJ Missway Stables, 140-150cm, 16/29
25.11.2007 ERJ Championtalli, 140-150cm, 13/28
28.11.2007 KERJ Unhola, Tutustumisluokka, 1/56 (porrastettu!)
30.11.2007 ERJ Gauchen's Restless Riders, 150cm, 4/15
01.12.2007 ERJ KT Sirene, 140-150cm, 9/29
01.12.2007 ERJ Talli Seabiscuit, 140-150cm, 26/51
02.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 15/24
05.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 9/27
08.12.2007 ERJ Virtuaalitalli Haylie, 140cm, 81/86
08.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 26/35
14.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 150cm, 26/33
20.12.2007 ERJ Tuulentalli, 150cm, 6/35
04.01.2008 ERJ Lime, 145cm, 8/57
04.01.2008 ERJ Taija S./Evergrey, 150cm, 18/50
06.01.2008 ERJ Hildegard, 140-150cm, 32/40
10.01.2008 ERJ Kadonneen Kaviouran Ratsastajat, 150cm, 19/49
04.04.2008 ERJ Juulia L., 150cm, 21/35
05.04.2008 ERJ Unafraid, 140-150cm, 13/64
07.04.2008 ERJ Elegant Warmbloods, 150cm, 33/44
09.04.2008 ERJ LAC, 150cm, 70/173
10.04.2008 ERJ Vilppi, 160cm, 42/65
11.04.2008 ERJ Yue Fjords, 130-140cm, 72/107
14.04.2008 ERJ KaRa, 150cm, 3/39
01.05.2008 ERJ KaRa, 150cm, 6/35
01.06.2008 ERJ KaRa, 150cm, 6/39
13.06.2008 ERJ Blackstock, 150cm, 10/40
14.06.2008 ERJ Lacrima, 150cm, 20/56
15.06.2008 ERJ Blackstock, 150cm, 34/40
25.06.2008 ERJ ViVeHe, 150cm, 25/39
08.07.2008 ERJ Silindistan, 150cm, 18/30
15.08.2008 ERJ Tempting Chaos, 150cm, 31/40
19.08.2008 ERJ KaRa, 150cm, 3/43

*** ei vielä

|