|
- englantilainen täysveritamma
- s. 21.07.2005 VHKR
- etryxt-???
|
|
- kasv. Siittola Quiero
- Ko Vaativa B, Re 130
|

Gimmeli on suhteellisen rauhallinen kun ottaa huomioon tamman suonissa virtaavan täyden veren.. Gimmeli oli ihan pikkuvarsasta asti erittäin hyvä ja helppo käsitellä ja se opetteli kieli keskellä suuta kaikki uudet asiat lähes ennätysvauhtia. Tammasta suoraan sanoen näki, kun sillä aivoissa raksutti, ja ensimmäisen opettamisen jälkeen se yleensä oli jo kuin vanha tekijä, oli kyse sitten kiinnisidottuna seisomisesta, jalkojen nostamisesta tai vaikka kuljetusautoon kipuamisesta. Gimmelin kanssa on ollut kyllä erinomaisen mukavaa harjoitella kaikkea, se kun haluaakin miellyttää ihmistä, eikä vain tule perässä tuhisten, että mitä nyt taas.. Laumassa Gimmeli on sellainen kaikkien kaveri, joka kuitenkin kuuluu arvojärjestyksessä pahnan pohjimmaisiin, mutta tamma ei ole silti saanut kertaakaan potkuja perseelleen, koska tietää minne kuuluu, ja pysyy siellä.
Hoitaessa Gimmeli seisoo useimmiten ihan kiltisti paikoillaan, kunhan kyseessä on vain harjaaminen ja puhtaanapito. Pesemisestä ja nyppimisestä sun muusta siistimisestä ei Gimmel ihan hirveästi pidä, ja meinaakin alussa aina pistää vähän vastaan, mutta kun sille muistuttaa, kuka määrää, lopettaa tamma yleensä purnauksensa melko lyhyeen. Gimmeli on siinä mielessä mukava, että se malttaa seistä puunattavana vaikka tuntikausia, enkä taida muistaa, kuin ihan pikkuvarsa-ajoilta, että tammalla olisi hermot pettäneet paikoillaan olemiseen.. Tamma tuntee hoitajansa ja muut sen kanssa tiivistä yhteistyötä tekevät hyvin, ja tykkää aina morjenstaa pienellä hörähdyksellä ja pään pukkauksella tuttuja kavereita, joten siihen kannattaa aina varautua, ettei joudu sitten tekemään pyllähdystä tallin lattialle, tai vielä kivempaa, kuraiseen tarhaan!
Taluttaessa Gimmeli kävelee nätisti vierellä, ehkä hieman turhan edessä, jotta pystyisi sitä täysin kääntämään yllättävissä paikoissa nopeasti, mutta silti tamma on kokoajan helposti hallittavissa. Gimmeli tuntuu pitävän sitä tärkeänä asiana, että se saa tulla siun kanssa kylki kyljessä, kuin turvaa hakien, ja hermostuu yleensä, jos yrität väkisin pitää sen vähän taaempana. Tamman kanssa ei ole ongelmia lastauksessa, tosin se arvostaa sitä paljon, että saa kyytiin aina kaverin, ettei joudu yksikseen seisoksimaan rekassa, mutta matkustaa tarpeen tullen kyllä yksinäänkin. Kengittäjä on tammalle tuttu ja turvallinen juttu, hankaluuksia ei ole sillä saralla ollut, mutta eläinlääkäristä ei tämäkään tamma liiemmin pidä. Antaa kyllä pitkin hampain kopeloida itseään, hyvällä tuurilla vapaaehtoisesti myös piikittää, mutta yleensä piikitystä varten tarvitaan ihan reilusti pakkopilttuun tukea ja turvaa..
Gimmelin ratsun ura on alkanut pikkuhiljaa jo kotikentillä urkenemaan, kun siitä yritetään koulia laukkaratsu, onhan molemmat vanhemmat tahkoneet laukkaratojen pintaa omassa nuoruudessaan. Toistaiseksi kaikki on mennyt hyvin, ja tamma on kehittänyt itselleen sellaisen kunnon, että voimme ajatella jo ensimmäiseen starttiin ilmoittautumista. Gimmeli on herkkä hevonen suustaan, ei niin herkkä kyljistään, mutta kuuntelee ääniapuja sitäkin paremmin. Se hyväksyi ratsastajan selkäänsä välittömästi, eikä oikeastaan ole mitään juttuja kummeksinut, tuntunut vain nauttivan uudenlaisesta "vapaudesta" tehdä asioita ja mennä omaa vauhtia, vaikka ihminen olisikin mukana. Gimmeli on kyllä ainakin pistänyt hieman hanttiin jo meidän pojalle, samanikäiselle Quiero's Strangerille, joten ehkä tamma vielä loistaa radoilla, jos omistaja vain ahkerasti sitä muistaisi kisoihin ilmoitella..

20.02. Cross Country Riders, Vaa B/Re 110/Me 100, 2/17
21.02. Schecke Ponys, Vaa B/Re 130/Me 120, 4/12
07.03. Schecke Ponys, 120-130cm, 1/19
31.10. Kaurisrannan Ratsastajat, Ko Vaa B/Re 130/Me 110, 1/12

28.10.2006 ori Quiero's Cutter xx, i. Quiero's Getto xx
25.03.2007 tamma Quiero's Elsewhere xx, i. Raincome's Anthem xx

isä: Lawrence JFL xx
|
isänisä: Touchdown JFL xx
|
isänisänisä: Downey Junior JFL xx
|
isänisänemä: Richester Lady JFL xx
|
isänemä: Jicked JFL xx
|
isänemänisä: Jealousy JFL xx
|
isänemänemä: Lorlene JFL xx
|
emä: Quiero's Final Tambourin xx
|
emänisä: Laakson Tambourin xx
|
emänisänisä: -
|
emänisänemä: -
|
emänemä: Final Fantacy xx
|
emänemänisä: -
|
emänemänemä: -
|
|