|
- akhal-teke tamma
- s. 25.10.2006 VHKR
- VH-22376
|
|
- Ko Helppo B, Re 100, laukka
- vs. 0v€, 0:0-0-0-0
|

Nila on ollut pienestä pitäen varsinainen villikkovarsa, se rakastaa vauhtia ja vaaratilanteita, lisäksi se osaa olla itsepäinen kuin muuli - varsana laitumella se yritti karata ties kuinka monesta kohtaa, mutta aina se sai sähärit aitalangasta, ja eikun uusiksi yrittämään toisesta kohtaa.. käsitellessä Nila vaatii topakkaa otetta ja selvää auktoriteettia, jotta se viitsii edes yrittää käyttäytyä hevosiksi, sillä saakin taluttaessa pitää surutta ketjua suussa ja komentaa ihan kovaankin ääneen jos tamma meinaa pompahtaa johonkin suuntaan. Hieman tamman kokeilevaa elämäntyyliä vielä sävyttää se, että se tykkää säpsyä kaikkia kovia ääniä, siis ei nyt varsinaisesti sitä naama punaisena vieressään huutavaa hoitajaa, vaan kaikkea muuta mitä se kuuleekin. Nilaa taluttaessa ja sen kanssa touhutessa tarvitseekin aina tarkkailla ympäristöä haukan silmin, ettei mikään pääse yllättämään, sillä säikähtäessään Nila hyppää joko syliisi tai otta täyskäännöksen ja lähtee menemään välittämättä paljoa narun päässä kiskovasta taluttajasta..
Hoitaessa tamma ei jaksaisi ollenkaan pysyä paikoillaan ja suuri määrä hoitajan energiaa kuluukin siihen, kun se joko yrittää saada komennettua tamman pysymään aloillaan tai tyytyy heilumaan edestakaisin hoitopaikalla tamman menemisten mukana. Muuten niin toheltava ja meneväinen tamma osaa myös yllättää, sillä pestessä ja siistiessä se osaa seistä paikoillaan, ehkä se on oppinut, että korviin menee vettä tai että voi sattua, jos noita asioita tehdessä riekkuu kovastikin. Hoitajalle tuo myös helpotusta se, jos tallissa on paljon toimintaa sillä aikaa, kun tammaa hoitaa, sillä silloin Nila käyttää osan ylimääräisestä energiastansa tapahtumien seuraamiseen ja unohtaa kuopsuttelun sekä heilumisen. Kengittäjälle Nila on myös kiltti, sillä se on saanut tuta, että jos kettuilee, turpiin tulee - ja onnistui se kerran hommaamaan itselleen sairaslomankin kun riuhtaisi jalan naulausvaiheessa alas ja naula työntyi ikävästi aivan väärään paikkaan! Nilan täytyy todellakin oppia asiat kantapään kautta.
Nilan vanhemmat ovat täysin laukkahevosia, niin ollen Nilakin seuraa vanhempiensa jalanjälkiä ja sen ratsuttaminen alettiin reilun kahden vuoden iässä, tavoitteena startata heti kolmivuotiaana laukkaradoilla. Nila on varsin temperamenttinen ratsastaa ja sen kanssa on jouduttu tekemään paljon töitä ihan perusasioidenkin eteen, mutta nuo hankaluudet korjaantuu sillä, että tamma on varsin lahjakas ja tekee kyllä kaikkensa jottei maalilinjalla joudu katselemaan muiden hevosten häntiä.

24.03.2007 KRJ Brideyard, Helppo B, 7/404
11.10.2007 KERJ Okeanos, helppo luokka, 11/49
21.10.2007 KERJ Midgårds WB, helppo luokka, 14/44
02.11.2007 KERJ Affton Park, Helppo luokka, 47/49
05.11.2007 KERJ Halifit Ponies, Helppo luokka, 33/45
15.11.2007 KERJ Arwyn, Tutustumisluokka, 38/45
19.11.2007 KERJ SuurHeppatalli Tuuliharja, Helppo luokka, 14/40
20.11.2007 KERJ Koulutuskeskus Tumpela, Helppo luokka, 12/46
24.11.2007 KERJ Oriasema Daftomor, Helppo luokka, 7/22
29.11.2007 ERJ Okariina, 100cm, 29/80
01.12.2007 KERJ Puomila, Helppo luokka, 16/41
01.12.2007 ERJ Rojo Gato, 90-100cm, 17/40
01.12.2007 ERJ Allu Express, 100cm, 4/11
01.12.2007 KERJ Allu Express, Helppo luokka, 4/10
01.12.2007 ERJ Cecilie Riders, 90-100cm, 48/103
02.12.2007 ERJ Allu Express, 100cm, 2/11
02.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 100cm, 10/67
02.12.2007 ERJ Istuva Poni, 90-100cm, 46/73
02.12.2007 KERJ Allu Express, Helppo luokka, 5/10
03.12.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, Helppo luokka, 6/23
05.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 100cm, 25/60
06.12.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, Helppo luokka, 6/26
07.12.2007 KERJ Cadillac, Helppo luokka, 17/25
08.12.2007 ERJ Mörkövaara, 100cm, 2/40
08.12.2007 ERJ Virtuaalitalli Haylie, 100cm, 147/189
08.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 100cm, 23/60
09.12.2007 ERJ Mörkövaara, 100cm, 10/40
09.12.2007 ERJ Virtuaalitalli Cadillac, 100cm, 27/69
10.12.2007 KERJ Midgårds HF- & WB, Helppo luokka, 1/26
10.12.2007 ERJ Gro Riders, 100cm, 13/30
14.12.2007 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 100cm, 11/51
16.12.2007 ERJ Whitebrook, 90-100cm, 5/50
17.12.2007 KERJ Affton Park, Helppo luokka, 3/27
20.12.2007 KERJ Affton Park, Helppo luokka, 27/28
21.12.2007 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, Helppo luokka, 47/47
24.12.2007 ERJ Ashiato, 90-100cm, 25/40
25.12.2007 KERJ Whitebrook, Helppo luokka, 28/30
02.01.2008 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, helppo luokka, 17/17
02.01.2008 ERJ Cecilie Riders, 100cm, 27/36
02.01.2008 ERJ Kaurisrannan Ratsastajat, 100cm, 5/76
03.01.2008 KERJ Carmen Hanoverians, helppo luokka, 7/33
04.01.2008 ERJ Susilaakso, 90cm, 12/40
04.01.2008 ERJ Lime, 90cm, 31/54
05.01.2008 ERJ Silvery, 90cm, 24/40
05.01.2008 KERJ KK Keanne, tutustumisluokka, 25/44
06.01.2008 ERJ Élevé, 100cm, 30/50
06.01.2008 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, helppo luokka, 7/16
07.01.2008 ERJ Fiktio, 100cm, 1/20
08.01.2008 ERJ Taija S./Virnia, 110cm, 2/7
08.01.2008 KERJ KK Kimakka, helppo luokka, 25/30
08.01.2008 ERJ Ingefärä, 100cm, 2/45
10.01.2008 ERJ Kadonneen Kaviouran Ratsastajat, 90-100cm, 5/50
10.01.2008 KERJ Silvery, helppo luokka, 21/25
12.01.2008 ERJ Polka Trakehners, 100cm, 14/40
12.01.2008 ERJ Hawthorn Ponies, 100cm, 3/95
12.01.2008 KERJ Kaurisrannan Ratsastajat, helppo luokka, 1/21
13.01.2008 KERJ Whitebrook, helppo luokka, 12/35
14.01.2008 KERJ Polka Trakehners, helppo luokka, 15/52
18.01.2008 ERJ FH Stables, 90cm, 41/50
01.04.2008 KERJ Grant Sport Horses, Helppo luokka, 25/36
04.04.2008 ERJ Juulia L., 100cm, 10/35
07.04.2008 ERJ Championtalli, 100cm, 27/40
09.04.2008 ERJ LAC, 100cm, 102/502
10.04.2008 ERJ Vilppi, 100cm, 146/210
10.04.2008 ERJ Keltavaara, 100cm, 35/53
11.04.2008 ERJ Yue Fjords, 100cm, 135/197
14.04.2008 ERJ Yélna, 90-100cm, 22/22
14.04.2008 ERJ KaRa, 100cm, 21/58
24.04.2008 KERJ KaRa, helppo luokka, 6/65
01.05.2008 KERJ Hallanvaara, Helppo luokka, 2/23
02.05.2008 KERJ Syysvalkea, Helppo luokka, 14/31
02.05.2008 ERJ KaRa, 100cm, 3/45
03.05.2008 KERJ Hallanvaara, Helppo luokka, 4/41
03.05.2008 KERJ Pjortoi, Helppo luokka, 1/14
03.05.2008 KERJ Pjortoi, Helppo luokka, 5/14
03.05.2008 KERJ Pjortoi, Helppo luokka, 3/14
03.05.2008 KERJ Pjortoi, Helppo luokka, 1/14
09.05.2008 KERJ Heijastus, Helppo luokka, 11/27
23.05.2008 KERJ Klown Estate, Tutustumisluokka, 21/24
24.05.2008 KERJ Klown Estate, Helppo luokka, 21/26
01.06.2008 KERJ Craced Stallions, Tutustumisluokka, 11/22
03.06.2008 KERJ Whitebrook, Tutustumisluokka, 29/36
03.06.2008 KERJ KaRa, Helppo luokka, 2/20
03.06.2008 KERJ Virnia, Helppo luokka, 35/55
08.06.2008 KERJ Charon Sporthorses, Helppo luokka, 18/43
08.-10.06.2008 KERJ Okeanos, Helppo luokka, 12/32
17.06.2008 KERJ NaSH, Tutustumisluokka, 3/27
29.06.2008 KERJ Newton, Helppo luokka, 33/40

14.01.2008 ori Q' Robur, i. Quiero's Egor

isä: Jambantroe
|
isänisä: Mindtrew
|
isänisänisä: Grestomanor
|
isänisänemä: Nitrotraus
|
isänemä: Jevelie
|
isänemänisä: Kralens
|
isänemänemä: Jeanette
|
emä: Cipész
|
emänisä: Lázadó
|
emänisänisä: -
|
emänisänemä: -
|
emänemä: Szenvtelen
|
emänemänisä: -
|
emänemänemä: -
|
|