|
- akhal-tekke ori
- s. 22.05.2005 VHKR
- k. 19.06.2007
|
|
|

Mäntiksikin kutsuttu pikkuori on onneksi saanut itselleen jo uuden lempinimen ensimmäisten elinpäiviensä jälkeen, ja nykyään sitä kutsutaan lähinnä Myntiksi.. tosin joidenkin päähän on iskostunut kovin se, että poika on Mäntti ja Mänttinä pysyy. Pöh. Meinaat mäntistä on Myntti kaukana, se on erittäin viisas elävä, välillä turhankin viisas ja ovela, sillä jo nuorella iällään se keksi keinon karata tarhasta ja saada karsinoiden ja porttien lukot auki. Tämän vuoksi orille on jouduttu väsäämään ihan oma aitaus, josta se ei pääse poistumaan vaikka mitä yrittäisi! Myntti on perusluonteeltaan rempseä kaveri, mutta sen ego ei ole ikinä päässyt kasvamaan liiaksi, ja se on oriiksi erinomaisen hyvä käsitellä! Myntin kanssa toimiessa täyty silti muistaa se, että vaikka se olisi kuinka rauhallinen tahansa, on se silti ori..
Hoitaessa Myntti seisoksii yleensä puolinukuksissa nauttien käsittelystä, sille on samantekevää, mitä hoitaja puuhaa, vaikka tökkisi pitkällä tikulla poikaa tuntikausia, on Myntti vain tyytyväinen siitä, että joku jaksaa sitä räplätä! Myntti ei yleensä pahemmin jaksa reagoida muihin hevosiin, sille on ihan sama mitä muut tekevät ja ajattelevat, kunhan se saa itse nauttia olostaan, hoidoista ja syömisestä. Myntti onkin erittäin ahne, ja sille pitää heinätkin antaa vähän kerrallaan, ettei poika haukkaise kaikkea kerralla suuhunsa. Myntin yksi heikoista puolista on sen kylmänarkuus, ja jos se joutuu vähääkään alttiiksi vedolle, kostealle tai muuten kolealle ilmalle ilman asianmukaista loimitusta, on sillä äkkiä ähky päällänsä, tämä on kyllä onneksi helpottanut hieman kun on ikää karttunut ja lihakset voimistuneet, joten toivotaan, että joku päivä ei tarvitsisi huolehtia enää kokoajan, että onko Myntillä varmasti tarpeeksi lämpimät ja kuivat oltavat.
Myntistä tehtaillaan varmaankin ensin laukkahevosta, ja sitten jatketaan uran loputtua (riippuu tietenkin vähän siitä, miten ura etenee) luultavimminkin estehevosen uralla..

26.01.2006 Cross Country Riders, Vaa B/Re 110/Me 100, 14/15
31.01. Cross Country Riders, Vaativa B, 24/33
21.02. Schecke Ponys, Vaa B/Re 120/Me 110, 2/10

11.06.2007 tamma Q' Mirija, e. Chekhina

Myntin suvusta löytyy tamma Haldi kaksi kertaa (ieiiee & eeiie), sekä ori Grannuke kaksi kertaa (ieiii & eiii), myöskin ori Felix löytyy kahteen kertaan (ieeei & eeiii)..
|