|
|
|
- 167cm, rn tia otj vsk mstpl
- om. Kerppa, Siittola Quiero
- kasv. Siittola Quiero
|
- Ko Vaativa A, Re 120 - laukka
- vs. 0v€, 0:0-0-0-0
|

Tappi on ajoittain turhankin suuren egon omaava "pieni" otus, jonka kanssa on kerran jos toisenkin pikkuvarsasta lähtien painiskeltu siitä, että kuka käskee ja missä kaappi seisoo. Pojan kanssa on saanut itseasiassa keskustella lähes kaikesta mahdollisesta aina pariin otteeseen (ja sen tuhannenkin kerran..), ennenkuin jätkä ottaa edes hieman asioita ymmärrykseensä - sitä kun huvittaisi tehdä vain justiinsa oman päänsä mukaan. Ja mikäpä siinä, onhan se paljon mukavampaa juoksennella vapaana pitkin pihoja tammoille esiintyen ja oreille mahtaillen, kuin kävellä kuolaimet suussa, ketju leuan alitse ja vielä raipan kanssa valvottuna tiiviisti taluttajan vierellä ja olla hiljaa vain.. Tappi kyllä hoitaa sitten senkin menetetyn mahtailuajan edestä hommiansa tarhaan päästyään, ja pitää samalla kuntonsa korkealla vilistäen jatkuvasti joka suuntaan huutaen ja esiintyen.
Pikkuhiljaa on Tapin kanssa alettu päästä yhteisymmärrykseen siitä, että miten tulee käyttäytyä pesupaikalla tai käytävällä kiinniollessa, eikä jätkä enää niin kauheasti melua ja kovistele hoitaessa. Tappi on kyllä mahdoton siinä mielessä, että se ei voi päästää muita oreja käytävällä kulkemaan (vaikka poitsu nyt pesupaikalla seisoisikin), vaan alkaa heti mylvimään ja heittelemään etusiaan ihan hullun lailla.. jos se siitä joskus vähän tasoittuisi, kuitenkin Tappi on koko elämänsä ollut tekemisissä muiden orien kanssa, ja tulee olemaankin. Mutta siis hoitaessa saattaa käydä välillä hieman mahdottomaksi, ja raippa käsien ulottuvilla olisikin hyvä olla, koska poika sitä kuitenkin melkoisen hyvin kunnioittaa kaikesta huolimatta. Tapille on se ja sama mitä sille hoidettaessa tehdään, ensimmäinen klippaaminenkin sujui kuin huomaamatta, eikä jätkä tainnut tajuta pitkään aikaan, miksi ulkona on vähän vilpoisampi olla ;) Mutta siis kunnon komentamisella Tappikin käyttäytyy suhteellisen siivosti, ja on käsiteltävissä..
Taluttaessa tosiaan kannattaa pistää suosiolla pojalle kuolaimet suuhun ja ketju kuolainrenkaasta toiseen leuan alitse, jotta sitten vähän kivistää sieltäkin suunnalta, jos Tappi meinaa yrittää jotan uhkarohkeata. Kokoajan ollaan parempaan menossa ja jätkä alkaa uskomaan, ettei se voi ihan omia juttujansa harrastaa taluttaessa. Mutta onhan jätkä vielä ihan keskenkasvuinenkin (tätä tekstiä kirjoittaessani kaksivuotias), joten ei siltä nyt vielä voi ihan täydellisyyttä vaatiakaan. Ego tosin sanoo jotain aivan muuta iän suhteen, mutta eiköhän se saada jossain vaiheessa sopivaan suhteeseen iän kanssa taltutettua.. Ensimmäinen kuljetuskeikka pojan kanssa oli melkoisen mielenkiintoinen, ja se meinasikin mennä niin täysin mönkään kuin vai voi - ensin ei meinannut poika suostua astumaan rampille, sitten se yritti mennä väliseinien lävitse parin tamman luo, vaikka välissä olikin yksi tyhjä pilttuu. Mutta sen verran Tappi tajusi tuon reissun jälkeen, että on kivempaa pysyä oamalla puolellaan rauhassa, kuin rikkoa jalkansa potkiessaan väliseiniä - Tapilla meinaat oli molemmat takajalat ja toinen etunen melko verillä, mutta onneksi vain pintahaavoja jotka paranivat nopeasti.
Jätkää on treenailtu selästä käsin jo hyvän tovin, ja sillä tähdätäänkin melko pian laukkaradoille, kun vain löytyy mukavia lähtöjä. Tarkoituksena olisi kisata niin suomessa kuin sitten tuolla Jenkkilänkin puolella.. Tappi on erittäin kilpailuviettinen hevonen, mutta sen kanssa on ollut hieman ongelmia sen suhteen, ettei se millään suvaitse muita oreja lähdössä, ja käyttää kaiken energiansa niille ärhennellen. Niin kauan kaikki on aina mennyt hyvin, kun ollaan treenattu ainoastaan samanikäisen Gimmelin kanssa - ja tamma pistää juuri sopivasti kampoihin pikku-Tapille, jotta poika saisi kunnon kirityksen. Alku oli Tapin koulutuksessa hivenen hankalaa, poika kun jännitti selässä olevaa ihmistä melkein kuukauden verran ihan paniikissa, kunnes tajusi, että siihen on vain pakko tottua. Sen jälkeen lähtikin kaikki sujumaan melkoisen mukavasti. Nyt sitten vain odotellaan ja katsellaan, miten menestys lähtee kulkemaan :)

30.01. Classic Trakehners & Fjords, Vaativa A:1, 22/31
15.02. KRJ FSRa, Vaativa A, 4/50
09.10. Ionic, Vaativa A, 28/37
22.11. Kaurisrannan Ratsastajat, Ko Vaa B/Re 120/Me 110cm, 2/11
30.11. KRJ Kaurisrannan Ratsastajat, Vaativa A, 10/52

01.11.2010 tamma Quiero's Little Lies xx, e. Cranberry's Sweetbrier xx

|