ETUSIVU    -    HEVOSET    -    KASVATUS    -    E-MAIL


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *


  • budjonny tamma
  • s. 04.03.2006 VHKR
  • 159cm, punaruunikko


Iva on perusluonteeltaan hieman arka, varsinkin ihmisten kanssa touhutessa se on useimmiten hyvinkin varautunut, mutta laumassa muiden tammojen sekä varsojen kanssa se käyttäytyykin sitten jo paljon itsevarmemmin. Laumassa Iva onkin jopa hieman muita pompotteleva, mutta se rakastaa myös muiden (varsinkin nuorempien) kanssa riehumista ja kisailua, ja se toimiikin oivana hoitotätinä pikkuisille sillä aikaa kun niide omat äidit viettävät lepohetkiä. Tamma on tosin niinkin sidoksissa kaveriporukkaan ja laumaansa, että sitä on turha edes yrittää jättää mihinkään yksinään, tai se tulee vaikka lävitse harmaan kiven päästäkseen takaisin tovereidensa luokse. Iva on muutoin helppo hevonen hoidella ja taluttaa, sillä on sen verran "herranpelkoa" tuolla takaraivossa, että se kyllä uskoo, mitä sille sanotaan. Taluttaessa tamma siis tulee noin yleensä kiltisti vierellä turhia hoppuilematta tai mitään muuta yllättävää tekemättä, mutta sitä ei todellakaan kannata jättää sinne tarhaan viimeiseksi haettavaksi hevoseksi (vaikka vierustarhoissa olisikin hevosia..), sillä jos se pelkää menettävänsä kaverit, niin se voi olla oikeinkin vahvana menossa talliin takaisin, eikä sitä sitten ihan pieni ihminen pidäkkään! Tavallisesti se tokenee tiukasta käskystä, mutta välillä täytyy vain roikkua narun päässä toivoen, että tamma on niin fiksu kuin tilanteessa vain saattaa.

Hoitaessa Iva onkin sitten ihastuttava tapaus, se seisoo kiltisti paikoillaan vaikka kuinka pitkiä aikoja, eikä se ole vissiin vielä kertaakaan kyllästynyt hoidettavana seisomiseen - tai ainakaan se ei ole sitä osoittanut mitenkään. Ivaa hoitaessa täytyy tosin toimia rauhassa, jottei tamma hermostu häsläämisestä ja huutelemisesta, koska tytön voi saada villipupuksi hirveällä hälinällä, se kun tykkää rauhallisesta olemisesta ja jokseenkin arkana hevosena ei oikein sitten siedä hirveätä kiirusta. Siistiminen ja pesu käy melko näppärästi, kun niitäkin tehdessä muistaa pysyä itse tyynenä, vaikka tamma välillä vähän säpsyisikin - varsinkin tukkaa nypittäessä se yleensä säpsyilee, muttei kuitenkaan pyri lähtemään pois paikasta. Kengittäessä tamman kanssa pätee sama kuin hoitaessa - kun kengittäjä vain on hyväntuulinen ja toimii rauhallisesti, pysyy tamma rentona ja antaa kengittäjän tehdä työnsä, mutta jos kengittäjälla on pinna kireällä, on Ivakin kuin hermoraunio säpsyessään. Eläinlääkärin tullessa tallille voi tamma vielä pysyä edes suhteellisen rentona, mutta kun sen kanssa jouduttiin kerran klinikalle, teki se steriili haju tamman täysin hermostuneeksi ja sitä jouduttiinkin sitten aineilla rauhoittamaan ennenkuin mitään toimenpiteitä päästiin edes tekemään. Yllättävää kyllä, tämä hieman arkaluontoinen hevonen tykkää matkustelusta ja kipittää nätisti itse koppiin/autoon niin, että sisällä täytyy vain jonkun odottaa, että saa tamman pistettyä naruihin kiinni.

Ivasta ratsuna tulee sitten juttua mahdollisesti kunhan tamma kasvaa niin suureksi, että sen selkään päästään kipuamaan.


29.09.2006 tamma Ivana Zeni, i. Vladistoc II


isä:
Sioklava
evm, rt, 158cm
isänisä:
Sacha
rt, 161cm
isänisänisä:
-
isänisänemä:
-
isänemä:
Larissa
rt, 156cm
isänemänisä:
Vladilen
isänemänemä:
-
emä:
Crislét
emänisä:
Crogét
emänisänisä:
Zéist Jei
emänisänemä:
Shéit
emänemä:
Alépajeva
emänemänisä:
Psékov
emänemänemä:
Ansdkoj


09.10. Ionic, Vaativa A, 18/37
15.11. KRJ Puhallus, Vaativa B, 4/51
23.11. Nonshein, Vaativa A, 5/33



layn & kuvien © Kerppa. suunniteltu resoluutiolla 1280*1024 Mozilla Firefox, kuvien © Carson Farm