ETUSIVU    -    HEVOSET    -    KASVATUS    -    E-MAIL

HOT CHOICE

JÄLKELÄISET & SUKU - KILPAILUT - PÄIVÄKIRJA

# Hot Choice - VH-39337
# trakehner, ori
# syntynyt 19.03.2007 VHKR
# omistaja Kerppa, Poem's Warmbloods
# kasvattaja Spring Estate
# mustanruunikko, vej+mtj vsk, 172cm
# ko Vaativa A, re 150
# estepainoitteinen, myös siitoskäytössä
# ei mainittavia saavutuksia

Homer on melkoisen hyvin käyttäytyvä herrasmies ja huomaa kyllä, että tuon lempeän luonteen lisäksi se on myös koulutettu hyvin tottelemaan ihmistä. Tarhaillessa poika on yleensä hieman rauhaton jos muita hevosia ei ole ulkona tai edes ihan niissä vierustarhoissa, tämän takia pojalle on myös kokeiltu tarhakaveria ja se onkin tullut hyvin toimeen nuorten orien kanssa ja onkin toiminut useammalle klopille "kouluttajana". Taluttaessa Homer kävelee nätisti vierelläsi, se saattaa hirnahdella tammoille ja heilutella häntäänsä ja päätään oreille, mutta siihen voi luottaa, ettei se mihinkään käsistä edes yritä lähteä ja tokenee kyllä ärsyyntymisestään pienellä komennolla. Hoitamisen voi suorittaa joko karsinassa pojan ollessa vapaana tai sitten pesupaikalla kaksin puolin kiinnitettynä, se on melkeinpä ihan hoitajan omasta tottumuksesta kiinni, sillä Homer kyllä seisoo paikoillaan hienosti ja jaksaa odottaa kärsivällisesti hyvinkin pitkiä aikoja ja sen saakin yleensä yhdellä kerralla sekä siistittyä että pestyä kokonaisvaltaisesti ilman, että se osoittaa vielä edes tympääntymisen merkkejä.

Ratsuna Homer on sinällään vaativa, että se tarvitsee ratsastajaltaan 100% panostusta touhuun tai muuten kaikki menee ihan läskiksi. Herralla on hyvät askellajit istua alhaalla, mutta se rupeaa helposti venkoilemaan joka suuntaan ja jännittämään askellustaan, jos ratsastajan ote herpaantuu. Homerin kanssa uusien asioiden opetteleminen vie yleensä hieman keskimääräistä enemmän aikaa, koska se on niissä asioissa hyvin kärsimätön ja vaatii vain lyhyttä harjoituskertaa per ratsastus, kun taas opittuja asioita se jaksaa hioa ja vääntää vaikka koko ratsastuskerran saman asian ympärillä. Homer on selkeästi enemmän este- kuin kouluhevonen ja se onkin melko vauhdikas hypätessä - mutta ei aina. Yleensä poika lähestyy esteitä reippaasti ja sitä joutuu hieman jopa toppuuttelemaan, ettei hyppy lähtisi turhan kaukaa liikkeelle, se tekee isoja loikkia, mutta voisi hypätä hieman enemmän ylöspäin, koska tällä hetkellä sen hypyt ovat hieman pitkiä. Joskus taasen Homer on laiskalla tuulella ja varsinkin vielä jos ratsastaja ei keskity tehtävään kunnolla, saattaa se kieltää vaikka radan jokaiselle esteelle, tällaisina päivinä se tarvitsee ponnistuskohdalla erittäin terävän pohkeen. Maastoillessa melko rauhallinen, jos menee koko matkan vain käyntiä, mutta kuumuu helposti heti jos otetaan edes pieni ravi- tai laukkapätkä.

JÄLKIKASVU, JALOSTUSINFO & SUKU

27.05.2008 tamma Mintesse de Poemé, e. Nobliata de Poemé
06.06.2008 tamma Inna de Poemé, e. Ivera Polka
20.06.2008 ori Chinese Burn PB, e. RQM Quanta
20.07.2008 ori Houdini de Poemé, e. Ivera Polka
10.01.2009 tamma Imelda de Poemé, e. Ivera Polka

astutusmaksu 200v€, varsamaksu 450v€ elävästä varsasta
käytössä kaikille puoli- ja täysveritammoille sekä rp- ja wpb-jalostukseen hyväksytyille roduille

Wan's Tragedy
167cm, kimo
trakehner
ERJ III

Random GT
164cm, väri?
trakehner

Romadour Hymnid
trakehner
Süntelrose
trakehner
Wicca Impera
168cm, YLA3
trakehner
Le Fantôme Noir
trakehner, Ch. KTK III
Grishild Ingrid GER
trakehner
Malvina SP
169cm, mustanruunikko
trakehner
Matadour NON
166cm, mustanruunikko
trakehner, Vir MVA Ch., YLA2, ERJ I
Beistrich
trakehner, VJA B
Rhododendron GER
trakehner
Echidna G
160cm, tummanruunikko
trakehner
Impro Nore
trakehner, YLA2
Ambrosius F
trakehner, KRJ III

KILPAURA & MENESTYS LUKUINA

ERJ kisoista voittoja 0, sijoituksia 2

13.08.2008 ERJ KaRa, 150cm, 4/40
16.08.2008 ERJ KaRa, 150cm, 4/38

Muut kilpailemiset:
30.12.2007 ERJ Ciawor Stables, 130cm, 6/48
04.01.2008 KRJ Cecilie Riders, Kür Vaativa B, 29/36
04.01.2008 KRJ Cecilie Riders, Vaativa A, 26/36
06.01.2008 ERJ Heijastus, 140cm, 12/32
11.01.2008 KERJ Cecilie Riders, CCI/CIC*, 31/41
11.01.2008 KERJ Cecilie Riders, CCI/CIC**, 33/40
14.06.2008 ERJ Blackstock, 150cm, 26/40
25.06.2008 ERJ ViVeHe, 150cm, 7/39
30.06.2008 ERJ Nallekarkki, 140-150cm, 14/59
21.07.2008 ERJ KaRa, 150cm, 7/45
15.08.2008 ERJ Tempting Chaos, 150cm, 25/40
15.08.2008 ERJ Barrier Showjumpers, 150cm, 53/54

PÄIVÄKIRJA JA HOITO-OHJEET

06.04.2008 Ostin Homerin kasvattajansa kautta meille, se eleli tässä välissä toisen omistajan luona ja sai siellä hyvin koulutuksen ja aloitti kilparatsun uraansakin. Ori on nyt kypsässä lähes 13-vuoden iässä ja sen kanssa olisi tarkoitus suunnata hieman aktiivisemmin esteradoille ja jossain vaiheessa sitä olisi sitten tarkoitus tyrkyttää myös jalostukseen ulkopuolisille tammoillekin. Homer kotiutui varsin nopeasti, sille tuntui riittävän se, että se pääsi karsinaan automatkan päätteeksi heiniä syömään ja illalla vähän jaloittelemaan ratsastajan alla.

  AAMU PÄIVÄ ILTA
HEINÄ 3kg 3kg 4kg
MYSLI 1l 1l 1,5l
PROGRESS 2l 2l 1l
LESE + PELLAVA - - 1l
MELASSI 1l    
KIV. 1,5dl - -
  • kesällä sadesäällä sini-harmaa ohut sadeloimi
  • +0-+15 asteessa kelistä riippuen joko pelkkä sini-harmaa sadeloimi tai hieman topattu ruskea sadeloimi
  • pakkasella sini-vihreä toppaloimi + kaulakappale
  • ulos jännesuojat etusiin, kaikkiin jalkohin buutsit
  • kävelykoneeseen pintelit kaikkiin jalkoihin, jos ulkona +5 tai kylmempi, niin villaloimi päällä kävelykoneeseen
  • RIIMU POIS TARHASSA JA KÄVIKSESSÄ!!

 

Sivuston suunnittelu ja toteutus © Kerppa, ethän kopioi mitään ilman lupaa. Kuvien © Tenerife Stables, kiitos luvasta! Kaikki tämä on virtuaalista, eikä kuvissa esiintyvä hevonen liity mitenkään sivulla löytyviin tietoihin! This is a sim-game horse and the facts in this page aren't related to the horse in the pictures! Pictures © Tenerife Stables, thanks for Your permission..