ETUSIVU    -    HEVOSET    -    KASVATUS    -    E-MAIL

POEM'S XENDRA

JÄLKELÄISET & SUKU - KILPAILUT - PÄIVÄKIRJA

# Poem's Xendra - VH-41359
# suomalainen puoliverinen, tamma
# syntynyt 08.08.2007 VHKR
# omistaja Kerppa, Poem's Warmbloods
# kasvattaja Poem's Warmbloods
# punaruunikko, mtj vsk kjko, 164cm
# ko Intermediaire I, re 90
# koulupainoitteinen, myös siitoskäytössä
# ei mainittavia saavutuksia

Xendra on perusluonteeltaan kiltti hevonen, mutta siinäkin virtaa sen verran energiaa, että sillointällöin sattuu vahinkoja tamman sitä tarkoittamatta. On kyllä tuossa asiassa tullut emäänsä, ja emänsä lailla on tälläkin tammalla niitä päiviä, jolloin ollaan säikkyjä kuin aropupu ja hankalia kuin hurjinkin ori. Xendra kuitenkin on aina käsissä pidettävää tyyppiä, kunhan riimun kanssa käsiteltäessä muistaa varuuksi heittää narun turvan ylitse - ettei tamma sitten saa mieleenkään lähteä viipottamaan mihinkään suuntaan. Xendra on tarhaillessa oikeastaan melko paljon välinpitämätön muita kohtaan, mutta sillointällöin sen voi nähdä rapsuttelevan jonkun kanssa. Muutenkin tarhaillessaan tamma on suhteellisen rauhallinen, mutta lähtee kyllä "leikkiin" mukaan, jos koko muu tammalauma lähtee villiin laukkaan ympäri laidunta..

Hoitaessa kiltti, ja toimii kyllä karsinassakin vapaana, mutta hiemankin huonona päivänä tuppaa pyörimään holtittomasti ympäriinsä, ja silloin on hoitajalla varpaat vaarassa, joten suosittelen kuitenkin lämpimästi ottamaan pesupaikalle jos aikoo tehdä mitään muuta kuin pelkästeen harjata tammaa. Xendra yleensä "leimautuu" aika hyvin hoitajaansa, ja tietää kyllä koska sitä tullaan hakemaan, ja hörisee kauniisti karsinassansa - yleensä se myös hirnuu jäähyväiset. Satulavyötä kiristäessä tamma on hieman velmu, ja luimistelee aikalailla - ja mitä suurimmissa määrin osaa myös pullistella.. ja hyvin pullisteleekin, sillä kun satulavyön juuri ja juuri saa kiinni, niin hetken päästä kiristäessä sen saakin jo melkein vetää viimeisiin reikiin asti.

Xendra on myös erittäin hyvä emätamma, ja se onkin edellisellä omistajallansa keskittynyt lähinnä varsantekopuuhiin, ja nyt vasta "vanhemmalla" iällä minä ajattelin sen kanssa vähän kilpaillakin, ja tuloksista riippuen kisaan kauan ja alan vasta sitten varsottaa, tai sitten alan lähes heti varsottamaan. Xendra on kuulemma erittäin huolehtivainen emä, ja varsa ei missään tapauksessa pääse tamman valvovien silmien alta poies, vaan Xendra on kyllä kokoajan hyvin selkeästi perillä siitä, missäpäin kakara milloinkin huitelee.

Xendra on ratsastaessa yleensä hyvin reipas, ja pidätteitä pitää harrastaa lähes taukoamatta, varsinkin alussa ennenkuin tamma on kunnolla lämminnyt kuuntelemaan apuja. Lämmittelyssä/verryttelyssä kannattaakin työskennellä paljon erikokoisilla ympyröillä, ja harjoittaa siirtymisiä, että tietää pidätteiden varmasti menevän lävitse, ja tammakin samalla rentoutuu, kun ei tarvitse jatkuvasti roikkua suupielissä. Kouluradalla Xendra on ehdoton ykkönen, ja onkin kyllä perinyt molemmilta vanhemmiltansa koulukyvyt, meneehän isä Vaativaa beetä ja emä Intermediairea.. Xendran kanssa on edetty pikkuhiljaa korkeammalle ja korkeammalle, ja katsotaan nyt, päästäisiinkö vielä korkeammalle tuossa koulutuksessa.

Esteitä mennessä Xendralla on yleensä niin kova meno päällänsä, ettei se oikein ehdi keskittyä itse hyppäämiseen, vaikka tekniikka kuitenkin tammalla on ihan kunnossa. Esteillä käytetäänkin hackamorea tai pelhameita, ihan vain hevosen kuin ratsastajankin turvallisuuden vuoksi. Xendra on aina herkkä pohkeelle, istunnasta se ei paljoa välitä, ja suustakin on välillä hieman nihkeä, mutta aina mennään parempaan päin. Maastoillessa Xendra on ihmeen rauhallinen, kun ajattelee, että yleensä sillä on niin kova kiirus. Mutta metsään päästessään se nauttii maisemista, ja keskittyy tarkkailemaan pusikoista hyökkääviä petoja..

.

JÄLKIKASVU, JALOSTUSINFO & SUKU

ei vielä jälkeläisiä

tammasta on mahdollisuus saada tilausvarsoja
orivalintana joku puoliverirotu sekä rp- tai wpb-kasvatukseen soveltuva rotu

Conquistador SZ x
165cm, mustanruunikko
angloarabialainen täysverinen
KTK II

Dragonball SZ x
167cm, musta
angloarabialainen täysverinen

Fire of Amour x
anglotrarabialainen täysverinen
Magicmoon's Secret Love x
angloarabialainen täysverinen
Luana's Cala Furia x
163cm, ruunikko
angloarabialainen täysverinen, KTK II
Orion's Dark Fury xx
englantilainen täysverinen, Vir MVA Ch., KTK III
Spica's Chanelie ox
arabialainen täysverinen, missä? KTK III
Poem's Xandria
166cm, tummanruunikko
suomalainen puoliverinen
Ruskan Tobacco
165cm, tummanruunikko
suomalainen puoliverinen
Agave's Amadeus x
angloarabialainen täysverinen, missä?
Wera Linne
suomalainen puoliverinen, missä?
Dawn's Silk Without Shadow
169cm, tummanpunaruunikko
suomalainen puoliverinen, KTK III, YLA2
Honeydew's Barney
suomalainen puoliverinen
Jekaterina Fine
suomalainen puoliverinen

KILPAURA & MENESTYS LUKUINA

KRJ kisoista voittoja 2, sijoituksia 7
VKL kisoista voittoja 0, sijoituksia 1

25.04.2008 KRJ KaRa, Intermediaire I, 3/78
21.04.2008 KRJ Skurvash, Intermediaire II, 2/36
19.04.2008 KRJ MT Golden Rose, Intermediaire I, 5/37
03.06.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire I, 5/79
03.06.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire II, 1/69
05.06.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire II, 3/66
10.07.2008 KRJ Immortelle Park, Intermediaire I, 4/17
21.07.2008 KRJ KaRa, Intermediaire I, 1/38
24.07.2008 VKL Niia, Intermediaire II, 12/59 1rp.
22.08.2008 KRJ KK Tuplajuju, Intermediaire II, 5/36

Muut kilpailemiset:
02.04.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire II, 55/171
20.04.2008 KRJ Elgwir Arabians, Intermediaire I, 50/63
21.04.2008 KRJ Skurvash, Intermediaire I, 30/36
25.04.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire II, 21/141
15.05.2008 KRJ KaRa, Intermediaire I, 11/40
04.06.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire I, 41/77
04.06.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire II, 51/77
05.06.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire I, 38/68
26.06.2008 KRJ ViVeHe, Intermediaire I, 6/24
06.07.2008 KRJ Silindistan, Intermediaire I, 9/42
06.07.2008 KRJ Silindistan, Intermediaire I, 28/39
10.07.2008 KRJ KT Bless, Intermediaire II, 20/55
13.07.2008 KRJ Evergrey, Intermediaire II, 95/221
30.07.2008 VKL Kensington, Intermediaire I, 12/28

PÄIVÄKIRJA JA HOITO-OHJEET

17.10.2007 Tänään olikin pikku Xendralla jännä päivä, kun se joutui ensimmäisen kerran elämässään kuljetuskoppiin. Koppiin meno sujui kyllä hyvinkin mallikkaasti, vain hieman kyräilyä kopinsuulla ja sitten sisälle vain, hieman tosin alkoi siinä vaiheessa tammaa jännittämään, kun laitosta alettiin sulkea ja sisällä piemntyi hiljaksiin. Matka oli kuitenkin vissiin sujunut varsin rauhallisissa merkeissä, kun paikat olivat siisteinä ja tamma rouskuttelikin jo heiniänsä perille päästessä hyvin tyytyväisen oloisena. Kopista ulos tultiin ihan rauhassa ja uuden paikan pihalla seisottiin hieman aikaa pöllämystyneen näköisenä. Tamma pääsi viettämään kaksi-kolmivuotis talvensa toisella tallilla, jossa samanikäinen tammavarsa kaipasi ikäistänsä seuraa, samalla Xendralla aloitettaisiin pikkuhiljaa ratsukoulutus.

  AAMU PÄIVÄ ILTA
HEINÄ 3kg 3kg 3kg
KAURA 2l 2l 2l
PROGRESS 0,5l 0,5l 0,5l
MELASSI 1l    
ÖLJY 3dll - 3dl
KIV. 1,5dl - -
  • kesällä sadesäällä viininpunainen ohut sadeloimi
  • +0-+15 asteessa kelistä riippuen joko pelkkä viininpunainen sadeloimi tai hieman topattu ruskea sadeloimi
  • pakkasella puna-ruskea toppaloimi + kaulakappale
  • kävelykoneeseen pintelit kaikkiin jalkoihin, jos ulkona +5 tai kylmempi, niin villaloimi päällä kävelykoneeseen

 

Sivuston suunnittelu ja toteutus © Kerppa, ethän kopioi mitään ilman lupaa. Kuvien © Per Hoffman, kiitos luvasta! Kaikki tämä on virtuaalista, eikä kuvissa esiintyvä hevonen liity mitenkään sivulla löytyviin tietoihin! This is a sim-game horse and the facts in this page aren't related to the horse in the pictures! Pictures © Per Hoffman, thanks for Your permission..