![]() |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
virtuaalihevonen QUIERO'S TRAVELLER xx JÄLKELÄISET & SUKU - KILPAILUT - PÄIVÄKIRJA
Yleisesti Tapsa on pirteä, elämäniloinen ja terhakka oripoika. Tapsa rakastaa yksinkertaisesti liikkumista ja siksi sen kanssa joutuukin sumplimaan hieman liikutuksen kanssa. Se saa kyllä olla suurella laitumella ja sen kanssa liikutaan päivittäin, mutta sekään ei tunnu olevan herralle tarpeeksi! Hoidettaessa Tapsa katsahtaa aina välillä hoitajaansa ja sitten taas siirtyy tutkailemaan tallikäytävän tapahtumia, tai harjasankoa. Tapsa rakastaa erinlaisia leluja ja leikkejä. Poikamme osaa kumartua toisen etupolvensa varaan, toisen etujalan jäädessä eteen ojennetuksi ja poimia satulavyön kohdalta jalkojensa välistä leivänpalan. Tapsa ei höslää liikaa, vaikka vähän rauhattoman kuvan siitä saattaakin saada. Kavioita putsattaessa ori odottaa kärsivällisesti ja pesukarsinassakin se on hienosti käyttäytyvä ori. Ratsastettaessa aina energinen ja eteenpäinpyrkivä. Tuntuu silti, että höyhen olisi ohjasten toisessa päässä. Tapsa ei koskaan ole riehaantunut tai ruvennut painamaan kädelle. tapsan laukka on uskomattoman ihanaa keinuhevoslaukkaa, miellyttävä istua. Tapsalla riittää mielenkiintoa kouluratsastukseen, koska se saa keskittyä kuuntelemaan ratsastajaansa ja vähän venyttelemäänkin. Estekentillä orilla on näpsäkkä hyppy sopivalla ilmavaralla. Ponnistuspaikka tuntuu löytyvän, kuin itsestään. Maastossa Tapsa rakastaa laukkapätkiä, ylämäkiä ja vesiestettä. Talutettaessa ori kyllä saattaa pärskähdellä ja esittää pieniä (tosiaankin pieni, kaviot irtoavat korkeintaan 1 cm maasta) pystyynnousuja. Silti ori pysyy hanskassa, eikä rynni minnekkään. Se ei ole koskaan tosissaan yrittänyt riuhtaista itseään irti. Sen hyppiessäkin riimunnaru pysyy yhä löyhänä. Tapsalta onnistuvat talutettaessa niin käännökset, pysähdykset, kuin eri askellajitkin. Lastatessa Tapsa astelee koppiin korvat hörössä ja normaalilla pitkäaskelisella käynnillään. Kopissa Tapsa aina pärisee vähän aikaa, mutta alkaa sitten nyhtämään heiniään. Kuljetuksen aikana ori on täysin tyyni ja kopista poistuessa sillä tahtoo olla kiire nähdä kaikki, mitä kopin ulkopuolella on. Kopista siis yritetään ainakin tulla aavistuksen vauhdikkaammin ulos. Eläinlääkärillä ja kengittäjällä: Tapsa tervehtii eläinlääkäriä aina hirnumalla. Johtuneeko siitä, että hierojallamme on ollut useasti samanlainen valkea takki tullessaan, kuin eläinlääkärillämme? Tapsa rakastaa hierontaa suunnattomasti. Ori antaa tehdä tutkimukset rauhassa, ei koskaan uhkaile tai potki/pure. Kengitettäessä Tapsa pitelee jalkojaan hyvin ylhäällä, ei nyvi ja on hyvin rauhallinen. Kilpailuissa orimme on hieman rauhaton ja hirmu energinen. Estekentillä löytyy ponnistusvoimaa kyllä, vaikka maailman tappiin asti. Kouluradoilla orimme yrittää kyllä keskittyä, mutta varsinkin lämmittely täytyy suorittaa huolella, koska muuten ori on suorituksen aikana melkein keskittymiskyvytön. Muiden hevosten kanssa: Tapsa liikkuu laitumella ja tarhassa valtavasti. Miltei päivät pääksytysten se ravaa ja laukkaa laidunta edestakaisin. Ei ollenkaan hermostuneena, vaan liikkumisen ilosta. Ja pitäähän sitä käydä laitumen toiseen päähän eksyneitä kaveruksia moikkaammassa ja palata kiitolaukkaa tarhan laidalle katselemaan tallipihan tapahtumia hetkeksi. JÄLKIKASVU, JALOSTUSINFO & SUKU 26.05.2006 ori Ruby Roy, e. Paradissa Major astutusmaksu 350v€, varsamaksu 500v€ elävästä varsasta
15.07.2008 - Tapsa muutti tänään takaisin tänne "kotikonnuille" oltuuan pitkän aikaan muualla omistuksessa. Tuntui se sentään muistavan vanhat seudut ja ihmiset, käyttäytyi meinaat oikein mallikkaasti heti alkuunsa. Poika pääsi vähän laiduntarhaan verryttelemään pitkällisen kuljetuksen jäljiltä ja sai siellä syödä ruohoa myöhälle iltaan asti, kunnes hain sen sisälle ennen iltakaurojen jakoa tutustumaan naapurikarsinoiden herroihin. Alkuun meteli oli päätähuumaava, mutta melko nopeasti herrat totesivat toisensa siedettäviksi ja ruokinta sai alkaa. Tapsa söi hyvällä ruokahalulla eikä vilkuillutkaan enää naapureihinsa.
Sivuston suunnittelu ja toteutus © Kerppa, ethän kopioi mitään ilman lupaa. Kuvien © Harris Farms, kiitos luvasta! Kaikki tämä on virtuaalista, eikä kuvissa esiintyvä hevonen liity mitenkään sivulla löytyviin tietoihin! This is a sim-game horse and the facts in this page aren't related to the horse in the pictures! Pictures © Harris Farms, thanks for Your permission.. |